2. tammikuuta 2018

Kegit toimivat, samoin isompi keitin

Vasemmalta lukien: hiilidioksidipullo, mela ja maltaita, kegi eli tynnyri, lisää mallasta, humalapussi ja isompi, parempi keitin.

Huraa! Me täällä Iidesrannan kotipanimossa otimme käyttöön kegit viime vuoden puolella ja ah autuutta, ei tästä ole enää isoa paluuta pulloihin ainakaan kotipanemisen merkeissä.

Saksasta tilattuun pakettiin kuului täytettävä hiilidioksidipullo, hanajärjestelmä sekä kaksi käyttöön kunnostettua, käytettyä kegiä eli tynnyriä. Kegit ovat logojen perusteella olleet aiemmin isohkon virvoitusjuomajätin käytössä. Muutamien testailujen jälkeen ne sopivat moitteetta myös olutkäyttöön.

Täytyy myöntää, että alkujaan kegien käyttö jännitti: räjähtävätkö ne pitkin pesutilojen seiniä? Ampuuko hana oluen kattoon? Osaako niiden kanssa olla hygieeninen? Ei, ei ja kyllä.

Isommalla kattilalla suoraan kegiin sopiva litramäärä

Aiemmissa teksteissä olen jo maininnut, että 19 litran keittokattila (Gluhweinketel) sai kaverikseen 29-litraisen isoveljensä. Isomman keittimen sisäinen termostaatti toimii ok-tasolla, joten lämmönseuranta mäskäyksessä ulkoisilla lämpömittareilla on ensiarvoisen tärkeää.

Isompi keitin on mahdollistanut sen, että voimme tehdä yhdellä panokerralla yhteen kegiin sopivan määrän olutta. Pienemmällä kattilalla olisimme joutuneet useampaan keittokertaan tai tekemään pienempiä satseja. Kumpikaan jälkimmäisistä ei erityisemmin kiihottanut mieliä.

Pohdintoja kehittämiskohteista

Olemme kotipanimo ja teemme olutta melko pienellä litramäärällä. Aina voisi tehdä enemmän ja uuden alkoholilain myötä olisikin messevää lähteä tuottamaan hyvää olutta muillekin ihmisille. Miksikäs ei?

Pienen poppoon ja panimokapasiteetin hyvinä puolina ovat kuitenkin
- reseptien kokeilu pienillä määrillä, ei tule paha mieli jos joku ei maistu tai menee pieleen
- tekemisen helppous
- emme ole sidottuja tekemään jotain tiettyä reseptiä koko laitteistolla

Kehittämiskohteina tulevat nyt uuden vuoden koittaessa olemaan
- panemisen prosessien johdonmukaistaminen eli aikataulutus, peseminen, mäskäyksen seuranta, käymisen seuranta
- kapasiteetin kasvattaminen ainakin muutamalla kegillä
- hyvien reseptien hiominen ja muiden viskaaminen pöytälaatikkoon

Kippis vaan!



Teksti ja kuvat: Petri Markkanen

12. toukokuuta 2017

Maistelu: Tampereen Insinööripanimon Proto-IPA Vol. 2


Naps ja ah!

Maistelussa oman panemisen (ensimmäinen IPA kegiin!) lomassa oli Tampereen Insinööripanimon Proto-IPA Vol. 2. Tyypit auttoivat meitä epäonnen hetkellä viskaamalla Star Sania ja korkituslaitteen. Yllärinä mukaan tuli tämä pullo. Kiitos kaikesta teille, sydämet ja panotyylit kohdillaan.

Raadin tuomio: maukas IPA, hieman maltainen. Ei liian kuiva meininki. Sopiva määrä katkeroa, sitrustakin. Hyvin kypsynyt maku. Pullosta lisäplussia roppakaupalla: tuotetiedoissa kaikki ainesosat ja lukuja hifistelijöille.

Tehkää tätä lisää. Me ostettais.

-Petri

Lisää kuvia pullosta:



25. huhtikuuta 2017

Pienemmän keittimen tehot


Huh, kiirettä pitää. Niin kiirettä, että tasalaatuisen valokuvan saaminen pesutilojen hämärässä ei sekään onnistu. Tässä se kuitenkin nyt on: meidän pienemmän 18-litraisen keittimen tärkeät tiedot sähkölätkästä.

Kegityshommat ovat onnistuneet kaksi kertaa ilman kommervenkkejä ja ollaan päästy pienellä poppoolla jo maistelemaankin. Kuivahkoksi käyneestä 7% stoutista tuli aivan saamarin hyvää. Otin hidastusvideon sen kaatamisesta lasiin, tulee näytille kyllä.

-Petri

11. huhtikuuta 2017

Maailman surullisin käymisastia

Saanen esitellä: maailman surullisin käymisastia sisällään English Ale.

Tulevia tarinoita

- Tampereen Insinööripanimon Proto-IPA 2
- Kegit, kegityksen aloitus, kegien käyttö ja kegeily

6. maaliskuuta 2017

Vieraspano: Mandarina IPA (APA)

Virallisena maistelulasina toimii hieno lasi, jota kuulemma huoltoasemalasiksikin kutsutaan

Hassu juttu tämä maistelu ja sen odottaminen – aina samanlaista tylsää odottamista. Sain kun sainkin vihdoin noudettua Lukonpuiston kotipanimon kanssa tehdyn Mandarina IPA (APA). Itse en vedä tätä  jenkkipuolelle APAksi, koska humalat ovat valtaosin eurooppalaisia.


Joo ja siis itse asiaan eli pullo auki. Pieni sihahdus, liian pieni. Auts. Visa, Lukonpuiston toinen panija, tiesi kertoa hapotusongelmista joidenkin pullojen kohdalla Tämä yksilö on juuri sellainen. Hiilihappoa on vain nimeksi.

Tuoksautus pullon suusta: tosi menevä ja hedelmäinen humalapaletti. Maku on ensi puraisulla raikas, maltaista löytyy hieman paahteisuutta ja ina makeutta. Mandarina Bavaria ja Centennial molemmat maistuvat rehevästi ja tuoreina. Kevyttä. Katkeruutta on, mutta ei paljoa. Kevyttä, mutta ei ollenkaan huonoa sellaista.

Sanna, toinen maistajista, tuomitsee oluen hiilihapottomuuden, mutta pienen suostuttelun jälkeen saan irti kommentin: "Maku oli tosi hyvä, mutta koostumus aika yllättävä." Niin, se happojen puute.

Seuraava pullo sisältää normaalin määrän hiilihappoja! Maistaja ja Iidesrannan kotipanimon osakas Riinan kommentti kiteytti tunnelman hyvin: helppo, kevyt, aloittelevalla IPAilijalle sopiva.

Hiilihapotusongelmien ohi katsottaessa arvosana tälle oluselle on kahdeksikon pintaan. Maku miellytti ja humalan suhde on kohdillaan omaan suuhuni. Onneksi olkoon, Visa ja Ossi – teitte maistuvaa tavaraa.

Huoltoasemalasi?

Hei, tietääkö kukaan näistä kuvan laseista mitään? Niitä on kutsuttu huoltoasemalaseiksi. Ovatko nämä jotain ankeansymppisten huoltoasemien pikkuisia olutlaseja kasarilta? Viskaa kommenttia – minua kiinnostaa!


SEURAAVA BLOGITEKSTI:  Kegijärjestelmän tilaaminen ja ihastelu!


Teksti ja kuvat: Petri Markkanen

17. helmikuuta 2017

Vieraspanoissa Lukonpuiston kotipanimon kanssa


Vuoden ensimmäiset oluenpanot saatiin käyntiin Lukonmäessä, Tampereella. Panovuorossa olin aivan vieraissa kahden tutun luona. Itseään kutsuvat Lukonpuiston kotipanimoksi, tosin nimi on vielä kuulemma hakusessa. Illan tarkoitus oli tehdä Mandaria Bavaria IPA kevyellä rungolla ja ~5,5% alkoholilla. Sekahumalointi jenkkiläisiä ja eurooppalaisia, mitä siis yleensä itse käytän, sai väistyä Mandarina Bavaria-säkin tieltä. Hemmetti. Siis melkein pelkästään Mandarinan makua. Hieman enemmänkin voisi epäilyttää. Insinjöörit...

Isojen poikien laitteistolla

Grainfather. Mitähän tästä nyt sanoisi. Omat kokemukset tästä ovat olleet positiivisia, hienostihan tuo toimii. Jäähdytysblokki toimii ensipanonsa pihalla jäähdytelleelle hämmästyttävän nopeasti. Ongelmana näen ehkä oman jopa liiallisenkin suosimisen käsityöhön. Lämpömittari pitää olla teipattuna kämmeneen ja kello toiseen. Sen jälkeen on ollut tapana unohtaa kellonajat ja onpa tuo lämpömittarikin tainnut tipahtaa keittoastiaan kerran.

Tässäpä kuitenkin reseptin pohjaa:

Maltaina
- Pale Ale Malt
- Munich
- Ripaus Crystal Malt 50:tä

Humalina
- Magnum (katkeroon)
- Mandarina Bavaria
- Mandarina Bavaria
- Mandarina Bavaria
- Mandarina Bavaria
- Mandarina Bavaria
- Centennial kuivahumalointiin

Pienen alkutohinan ja tahattoman punnitussekoilun jälkeen itse mäskäys saatiin aluilleen. Grainfather piti lämmön kurissa aivan itsekseen, samoin ajanoton. Turhan helppoa minusta ja [muuta valitusta liian teknisestä suorittamisesta insinöörien kanssa].

Keiton lähestyessä yksi iso ongelma tuli vastaan – imuputken siivilä oli unohtunut laittaa paikalleen Grainfatherin pohjalle! Toistakymmentä litraa melkein kiehuvaa nestettä vastassa kehittyi suunnitelma, jossa osa nesteestä otettiin ulkoisiin kattiloihin ja siivilä saatiin kuin saatinkin paikalleen. Hiukan jännitti siipeillä lämpimän nesteen vieressä kahden kaverin pidellessä panokonetta kallellaan.

Keitto. Masiina hoiti sen aika lailla itsekseen, saimme keskittyä maistelemaan muita tuttujen tuotoksia keittiössä välillä kylpytiloja vahdaten. Humalalaskuri kännykässä kertoi sekaan heitettävien humalamäärien ajat ja oli oikeastaan tosi helppoa rentoutua. Keiton jälkeen tapahtuva vierteen viilennys kävi Grainfatherin omalla vastavirtajäähdyttimellä uskomattoman nopeasti, siis aivan uskomattoman.

Tällä hetkellä tämä setti on kypsynyt kolmisen viikkoa ja maistelu alkaa olla piakkoin käsillä. Kerron lisää makunautinnosta piakkoin ja täytyy nyt todeta, että kyllä tuo Mandarinan järkyttävä määrä pelottaa aika lailla. Joko tästä tulee aivan sutta tai sitten silkkaa timanttia.

Meidän oma brewdog, Esko Simppa.



Teksti ja kuvat: Petri Markkanen


16. marraskuuta 2016

Lofotpils Møysalen – APA Lofooteilta

 

Vieno etelätuuli. Kirkuvat lokit. Laitureiden pehmusteisiin ponkkaavat veneet.

Tämänkertainen oluttarina sai alkunsa roadtripillä Lofooteilla. Maisemat tuolla Pohjois-Norjassa sijaitsevalla saariryhmän alueella ovat mitä kauneinta vuorten ja vuonojen kilpajuoksua pienten kylien täplittäessä maisemaa. Voitte ehkä kuvitella tuntikausien automatkasta väsyneen matkaajan aivojen neuronien välähdykset hänen huomatessaan pienessä huoltoasemakioskissa myytävän paikallisen oluen, Lofotpils Møysalen'in.

Møysalen lausutaan ilmeisesti "möysalen". Nimi juontaa juurensa Møysalenin vuorelle, joka sijaitsee lähellä Lofoottien saariryhmän rannikon puoleista päätyä. Norjaksi møy tarkoittaa neitoa kun taas salen merkitsee salia. Neidonsalin vuoren olutta – viikingit siellä jo huutavat sotahuutoja haudoistansa.

Jotain naposteltavaa olisi kyllä kiva saada kylmän kyytiläiseksi. Mikäs se tuolla roikkuukaan...

Turska, kuivattu seinäkoriste

Turska, josta on myös muuten valmistettu entisaikaan lipeäkalaa, kuivataan roikottamalla sitä muun muassa talojen seinustoilla, kunnes ruodottomat fileet ovat miltei kivikovia. Ensikertalaiselle oli hyvin jännittävä kokemus vuolla puukolla paloja majoituksen seinältä riippuvista tikkumaisista fileistä. Hieman suolainen ja kova kala alkaa hetken pureskelun jälkeen pehmentyä suussa ja mieto kalan ominaismaku nousee esiin. Hyvää tuo on. Harmittelen vieläkin kovasti, etten saanut ostettua sitä mukaani yrityksistä huolimatta. Majatalon henkilökunta käski kääntyä paikallisten liikkeiden puoleen, mutta myynnissä oli pettymyksekseni ainoastaan muutaman sadan gramman pieniä matkamuistopusseja. Kaipasin säkkiä, vieläpä isoa sellaista. Ensi kertaan siis. Tulen pakettiauton kanssa noutamaan kuivaturskaa retkievääksi vaelluksille!

Neidonsali, mistä oikein olet kotoisin?

Tuoksu on melko neutraali, ei juurikaan APAmainen. Maku on ihan okei, ei oikein mitään erikoista makunautintoa. Odotin paljon humalaa ja tuoksua, mutta tämähän maistuu aivan hieman enemmän humaloidulta peruslagerilta. Odotukseni olivat niin paljon korkeammalla kuin todellisuus, mutta taisinkin katsoa todellisuutta Norja-lasit silmillä: hieno etiketti, kaunis maistelumiljöö ja tarina peittivät alleen keskinkertaisen okei-tuotteen. Juohan tätä, mutta kaukana ovat makujen mielikuvat viikinkimäisestä humalahyökkäyksestä. Loput oluesta tuli nautittua turskaa järsien ja sen kanssa tämä toimi yllättävän mukavasti.

Møysalen ei oikein lunasta lupauksiaan American Pale Alen sarjassa. Sori Neidonsali, teit turskamaiset temput. Et ole oikein mistään kotoisin.


P.S. Turskan kanssa tämä olut oli ihan jees.

P.P.S. Tästä kirjoituksesta tulikin näemmä mainosteksti kuivatulle turskalle. Sponsorilähetykset voi lähettää kirjoittajalle, kiitos.



Teksti ja kuvat: Petri Markkanen